Lukijan kynä: Ensi kertaa oltiin motissa 1950-luvulla – korona-ajan motti kesti Uudellamaalla vajaan kuukauden

Arvo Seppänen, Lohja

1950-luvun alkuvuosina esiintyi Etelä-Kymessä ja Itä-Uudellamaalla sorkkaeläimissä virusperäistä suu- ja sorkkatautia. Tauti oli melko herkästi leviävä, mutta se saatiin rajoittumaan muistaakseni Elimäen, Pyhtään, Ruotsinpyhtään, Lapinjärven ja Liljendalin pitäjiin.

Tauti ei tarttunut ihmisiin, vaan ainoastaan sorkkaeläimiin. Baltian maista sen arveltiin tuulten mukana tulleen.

Sitten kului muutama vuosi, kunnes 1959 loppusyksystä tämä pelätty tauti saapui yllättäen Etelä-Karjalaan, Joutsenon pitäjän Anolan kylään Aarne Mattisen karjaan. Minun kotitaloni naapuriin.

Tauti saatiin pysähtymään tähän yhteen karjaan. Kiitos viranomaisten ripeän toiminnan.

Tiukka motti poliiseineen ja puomeineen pystytettiin heti. Eläinlääkäri oli toiminut oikein ja ripeästi, poliisin kanssa yhteistoiminnassa. Kun motti suljettiin, siihen jäi ehkä 30–40 karjatilaa sekä ihmisiä useita satoja.

Ainoa ”hoitokeino” taudissa oli eläinten teurastus ja hautaus ”saunan” taakse riittävän syvälle, ja kalkkia runsaasti päälle ennen peittämistä. Valtio korvasi eläinten arvon karjan omistajalle. Elukka talutettiin montun reunalle. Siinä sen rahallinen arvo päätettiin, ja kertalaukauksella pudotettiin monttuun.

Tauti saatiin pysähtymään tähän yhteen karjaan. Kiitos viranomaisten ripeän toiminnan.

Miten hinta määriteltiin? Arvon ratkaisi kolmen miehen ryhmä, jonka muodostivat viljelijä, piirieläinlääkäri ja uskottu mies. Sovussa oli toimittu. Tiedän tämän näin hyvin, koska isäni Armas Seppänen oli tuo uskottu mies. Hinnoista ei jälkikäteen tietääkseni valitettu.

Olin tammikuussa lähdössä opiskelemaan. Meillä oli metsänhakkuu käynnissä salopalstallamme, ja sen tuloilla oli tarkoitus rahoittaa kouluni. Paha vaan, kun metsäämme oli matkaa seitsemän kilometriä, eikä sukkulointi ollut mahdollista.

Sitten viranomaiset päättivät päästää motista kerran pois, jos se tapahtui valvotun kuuman saunan kautta (mahtoiko saunasta olla apua, koska kyseessä oli virus).

Kyläkunnan reunalla oli valvottu sauna tätä varten. Jos lähti, takaisin ei kuitenkaan ollut tulemista.

Sovittiin isäni kanssa, että minä menen hakkuulle, ja hän jää kotitöihin. Saunassa kaikki vaatteet, reppu ja rahatkin levitettiin saunojan viereen kuumentumaan. Eväitä ei saanut olla. Enkä tietysti voinut ottaa hevostani mukaan.

Lähtö oli mahdollinen, koska metsäpalstamme lähellä oli kunnalliskoti. Tätini oli siellä keittiötöissä. Majoituskin järjestyi kunnalliskodissa, tilavassa saunatuvassa. Eikä tarvinnut yksin kortteerata. Samaan tupaan oli majoitettu neljä ”Kutsetin jätkää”.

Tunnelma oli hyvin kallepäätalomainen, vaikkei hänestä silloin ollut tietoakaan. Olen niillä opeilla pärjännyt mielestäni porukassa jos toisessakin. Ruuan ja päivän eväät ostin kunnalta. Täti hoiti pyykin.

Kävelin aamuun iltaan pari kilometriä sivu työmaalleni. Ilman havereita ne viikot onneksi selvisin. Tärkeintä oli, että hakkuu eteni. Jouluun mennessä mottikin purettiin ja palattiin normaalielämään.

Covid-19-motti kesti Uudellamaalla vajaan kuukauden.

Kommentoi