Komeroista joutavat pois pölyyntyneet asenteet myös toimittajalta, kirjoittaa Juha Turkia vastineessaan

Komeroista joutavat pois pölyyntyneet asenteet myös toimittajalta (Paikallislehti Joutseno 25.5.2022). Tiina on oikeassa, mutta toimittaja-Tiina voi vilkaista myös peilin kautta, kuka tai ketkä haluavat palata noihin pölyyntyneisiin asenteisiin.

Mielestäni kaikki ideologiset, sukupuoli- ja muut näkemyksen omaavat tahot eivät tarvitse omaa lippua salkoon kaupungin lipputankoihin, vaan kaikkia tapahtumia ja niihin osallistuvia henkilöitä voidaan kunnioittaa ja huomioida kaupungissamme kaupungin omalla esimerkiksi niin sanotulla Willimies-lipulla.

Olisimme enemmänkin palaamassa aikaan, jolloin tangoissa liehuivat liput hakaristein.

”Omat liput salkoihin” viittaa enemmänkin vanhoihin ja asenteellisiin ajatuksiin sekä ideologioihin, eli olisimme enemmänkin palaamassa aikaan, jolloin tangoissa liehuivat liput hakaristein ja kahden salaman kuvioin painettuina. Tätä aikaa ja mielipiteiden asenteellisuutta emme kukaan enää kaipaa tai ihannoi. Nauttikaamme vapaudesta, mihin se sitten aina kulloinkin liittyykin.

Omassa pihapiirissäkin voi juhlia Suomen lipulla esimerkiksi hää- tai muuta merkkipäivää ilman, että salkoon tulee nostaa lippu, jossa on hääparin tai muun juhlittavan merkkipäiväsankarin painettu kuva. Ja onhan Suomen lippu juhlan ja kunnioituksen osoitus meille kaikille. Riippuu vain meistä itsestämme ja mielipiteistämme, kuinka sen otamme vastaan.

En kokenut itseäni loukatuksi, vaikka toimittaja-Tiina lukitsikin hyvin nopeasti jutussaan henkilöitä taantumuksellisiin ja pölyttyneisiin komeroihin. Noista komeroista ovat suomalaiset tulleet ulos jo hyvän aikaa sitten, sillä vain se voi turvata toisiamme kunnioittavan ja vuorovaikutteisen yhteiskunnan kehittymisen. Noita komeroita jutuissaan käyttävät useimminkin he, jotka eivät itse salli muita kuin oman näkemyksen tai mielipiteen, oli se asia sitten mikä tahansa.

Lopuksi totean, että elämä on kasvun paikka ja mahdollisuus meille kaikille, ja jokainen tekee siinä omat valintansa laajemmin tai suppeammin.

Kirjoittaja on Lappeenrannan kaupunginhallituksen jäsen (ps.).

Lisää aiheesta