80 Joutsenon koulun Imatran-toimipisteen oppilasta on asetettu karanteeniin korona-alistuksen vuoksi

Joutsenon koulun Imatran-väistötiloissa on ilmennyt koronavirustartunta. Yhteensä 80 oppilasta, muun muassa kaksi kokonaista luokkaa, on asetettu karanteeniin 5. huhtikuuta saakka.

Imatran Tietäjäntalolla on kaksi luokkaa ja lisäksi yksittäisiä oppilaita asetettu karanteeniin korona-altistuksen vuoksi. Kuva Tiina Mansikka

Sari Pullinen

Joutsenon koulun Imatran-väistötiloissa on ilmennyt koronavirustartunta. Yhteensä 80 oppilasta, muun muassa kaksi kokonaista luokkaa, on asetettu karanteeniin 5. huhtikuuta saakka.

Imatralla käyvät koulua 3.-6. luokkien oppilaat. Bussikuljetusten vuoksi eri luokkien oppilaat joutuvat väkisinkin lähikontaktiin, ja koulu on selvittänyt rehtori Heikki Laivamaan mukaan erittäin tarkkaan, ketkä ovat olleet samoissa kuljetuksissa.

Huoltajille on tiedotettu altistuksesta. Rehtori informoi tarvittaessa vielä tarkemmin tilanteesta.

Imatralla käy koulua noin 250 Joutsenon koulun oppilasta.

Toimenpiteet eivät koske Joutsenossa koulua käyviä Joutsenon koulun oppilaita.

SARI PULLINEN

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka