Suur-Saimaan kalastusalueesta muodostuu ensi vuoden alusta lukien Suur-Saimaan kalatalousalue. Samalla alueen koko kasvaa, kun siihen liitetään Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja
Suur-Saimaan kalastusalueesta muodostuu ensi vuoden alusta lukien Suur-Saimaan kalatalousalue. Samalla alueen koko kasvaa, kun siihen liitetään Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) valituksenalaisella päätöksellä Läntisen Pien-Saimaan kalastusalue.
Muutos on osa isompaa, vuonna 2016 voimaan astuneeseen kalastuslakiin perustuvaa uudistusta, jolla nykyisten noin 220 kalastusalueen tilalle muodostetaan 118 kalatalousaluetta.
Hallinnon keveneminen tuo säästöjä, jotka ovat tarpeen kalastajien ikääntymisen, nuorison vanhempia polvia laimeamman kalastusinnokkuuden ja sitä myöten kalastonhoitomaksukertymän pienenemisen takia.
Pääosa joutsenolaisten osakaskuntien vesialueista sijaitsee Suur-Saimaalla. Osa Joutsenon vesistä kuuluu Kaakonkulman kalastusalueeseen, josta pienin aluerajausmuutoksin muotoutuu oma kalatalousalueensa.
Lue juttu kokonaisuudessaan 1.2. Joutseno-lehdestä