Lukijan kynä: VR, otathan meidät jatkossakin kyytiin?

Joutsenon Opiston opiskelijat vetoavat Joutsenon rautatieaseman säilymisen puolesta. Tiina Mansikka

Aktiivisen vaikuttamisen

VR suunnittelee juna-asemien lakkauttamista uudistetun itäradan varrelta. Lakkauttamisuhan alla on muun muassa Joutsenon asema. Hyöty Väyläviraston vaikutusarvioinnin mukaan on ajallisesti 10 minuuttia.

Haluamme kysyä, ovatko 10 minuuttia tärkeämpiä kuin Suomen tavoitteet hiilineutraaliudesta ja fossiilittomammasta liikkumisesta tai satojen ihmisten liikkumisen vaivattomuus ja mahdollisuus valita kestävä kulkumuoto?

Joutsenon asema on vuosikymmenien ajan palvellut joutsenolaisten ja opistolaisten elämää. Toimiva junayhteys ja lähellä Joutsenon keskustaa sijaitseva asema ovat taanneet helpon ja ympäristöystävällisen liikkumisen lähimpään kaupunkiin ja muualle Suomeen sekä opistolaiselle paremmat mahdollisuudet kotivierailuihin.

Väyläviraston raportin mukaan poistuvia junavuoroja voitaisiin korvata paremmilla bussiyhteyksillä. Bussimatka Joutsenosta Lappeenrantaan on yli puolet kalliimpi kuin junamatka. Opiskelijan kukkarolle muutos on kestämätön. Joudumme myös tuplaamaan matkustusajan Lappeenrannasta Joutsenoon.

VR visioi olevansa yhteisellä matkalla maailman parhaaksi. Sen strategiassa painotetaan asiakaslähtöisyyttä, kasvua, vastuullisuutta. ympäristöarvoja ja yhteiskuntavastuuta.

Sujuvoittaako liikennettä se, että kyytiin ei pääse kuin isoimmista kaupungeista?

Sujuvoittaako liikennettä se, että kyytiin ei pääse kuin isoimmista kaupungeista?

Juna-asemien lakkauttaminen syö pohjan VR:n lupauksilta, kun hienot visiot ovatkin pelkkää sanahelinää.

Traficomin mukaan julkisen liikenteen käyttöä pyritään kasvattamaan puolella nykyisestä määrästä vuoteen 2030 mennessä. Raideliikenteessä tämä tarkoittaisi 143 prosentin lisäystä käyttömäärässä. Millä tavoin asemien lakkauttaminen tukee tavoitteen saavuttamista?

Julkiseen liikenteeseen siirtyminen on osa nykyisen hallituksen hiilineutraaliustavoitetta. Junat ovat muihin kulkuneuvoihin (kuten henkilöauto, linja-auto ja lentokone) verrattuna ympäristöystävällisin kulkumuoto.

Väyläviraston julkaisussa Itä-Suomen junayhteyksien kehittämisvaihtoehtojen arviointi junayhteyksien merkittävyyttä ilmastokriisin kannalta vähätellään sen nojalla, että siinä uskotaan vuoden 2040 jälkeen tieliikenteen olevan pääosin sähköistettyä tai biopolttoaineilla kulkevaa.

Väite pohjautuu arvioon siitä, miltä yhteiskunta saattaa näyttää 20 vuoden kuluttua. On järjetöntä sen perusteella heikentää jo ympäristöystävälliseksi todetun, olemassa olevan kulkuvälineen (junan) käyttöä.

Ympäristöystävällisten ja kestävien valintojen tekemisen tulisi olla jokaiselle kansalaiselle kannattavaa ja houkuttelevaa, jotta siirtyminen kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa onnistuisi.

Asemia lakkauttamalla meiltä ja monilta muilta otetaan pois vaihtoehto valita kestävämpi kulkumuoto.

Olemme sitä mieltä, että lakkauttamisuhan alla olevat asemat tulee säilyttää, jotta jokaisella on mahdollisuus valita liikkumismuodokseen julkinen liikenne, joka edesauttaa Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä.

Jos olet kanssamme samaa mieltä, käy allekirjoittamassa adressi aiheesta osoitteessa www.adressit.com.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka