Eksote on avannut perjantaina 16. huhtikuuta sähköisen ajanvarauksen koronarokotuksiin myös riskiryhmään 2 kuuluville yli 40-vuotiaille.
Ennestään Eksoten asiointipalvelun kautta ajan ovat voineet varata kaikki yli 65-vuotiaat, riskiryhmään 1 kuuluvat 16–64-vuotiaat ja riskiryhmään 2 kuuluvat 50–64-vuotiaat.
Sähköisestä ajanvarauksesta voi varata ajan Lappeenrannan Iso-Kristiinaan ja Imatran Tori Galleriaan. Lähipäivinä sähköinen ajanvaraus avautuu myös Lappeenrannan ympäristökuntiin.
– Lisäämme tarvittaessa rokotuspäiviä paikkakunnille, joissa rokotuskattavuus on muita heikompi, Eksoten rokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto kertoo.
Muiden kuntien rokotuspisteille asiakkaat kutsutaan kirjeitse tai soittamalla.
Jos asiakas kuuluu rokotettaviin ryhmiin eikä hänen ole mahdollista päästä Imatralle tai Lappeenrantaan, voi asiakas tai hänen läheinensä ottaa yhteyttä Eksoten rokotuspuhelimeen.
Eksoten koronarokotusneuvonta- ja -ajanvarauspuhelin palvelee maanantaista perjantaihin kello 9–16 numerossa 05 352 2355.
Asiakkaan omalla vastuulla on tarkastaa, onko hän oikeutettu rokotukseen. Jos asiakas on saanut ajanvarausohjeet tekstiviestillä, hänen ei tule varata aikaa Eksotelta, vaan toimia viestissä annettujen ohjeiden mukaan.
Eksote tekee satunnaisotantaan perustuvia tarkastuksia rokotuspisteillään. Jos on saanut Eksotelta kutsun rokotuksiin, tarkastetaan vain henkilöllisyys, ei rokotusoikeutta.