Koronaepidemia laantui Etelä-Karjalassa perustasolle – kokoontumisrajoitukset puretaan, mutta muut turvatoimet ovat yhä tärkeitä: "Huolestuttavia esimerkkejä tilanteen äkillisestä heikentymisestä on ympäri Suomen"

Koronavirusepidemia on Etelä-Karjalassa laantunut kolmiportaisen asteikon lievimmälle eli perustasolle. Tämän totesi alueellinen covid-19-tilannekuvaryhmä maanantaina.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) päätti tänään tiistaina kumota kaikki Etelä-Karjalan kokoontumisrajoitukset huomisesta alkaen. Tilannekuvaryhmä pyörsi yksityistilaisuuksia koskevan osallistujamääräsuosituksensa jo maanantaina. Ravintolatoiminnan koronarajoituksista päättää hallitus.

– Kokoontumisrajoituksista luopumisesta huolimatta on erittäin tärkeää ylläpitää jo epidemian aikana omaksuttuja käsi- ja hengitystiehygieniaan liittyvä käytäntöjä, kasvomaskin käyttöä sekä fyysisiä etäisyyksiä muihin henkilöihin. Riittävä etäisyys on 1–2 metriä, sanoo tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula ryhmän tiedotteessa.

Tilannekuvaryhmä suosittelee, ettei kiihtymis- tai leviämisvaiheessa olevilla alueilla järjestettäviin yksityistilaisuuksiin osallistuttaisi, eikä näiltä alueilta kutsuttaisi henkilöitä Etelä-Karjalassa järjestettäviin juhliin.

Ryhmä jatkaisi myös etätyö- ja etäkokoussuositusta elokuun loppuun.

– Rajoituksia puretaan, jotta ihmisillä on mahdollisuus Etelä-Karjalassa ylläpitää omaa yritystoimintaansa ja elinkeinoaan. Tämän vuoksi lähikontakteja tulee edelleen välttää siellä, missä se on ongelmatonta, Karhula sanoo.

Voimakkaasti leviävät virusvariantit voivat nopeasti keikauttaa alueet takaisin kiihtymis- tai leviämisvaiheeseen, tilannekuvaryhmä muistuttaa.

– Huolestuttavia esimerkkejä tilanteen äkillisestä heikentymisestä on ympäri Suomen. Virusvariantit tarttuvat herkästi, ja siksi oikea-aikainen testiin hakeutuminen on epidemian hallitsemattoman leviämisen kannalta tärkeää.

– Jos testiin mennään heti, kun koronaan viittaavia oireita ilmenee, saadaan tartuntaketjut nopeasti katkaistua ja altistuneet ihmiset karanteeniin. Tällöin leviämisriski sekä riski suositusten ja rajoitusten uudelleen kiristymisestä pienenee, Karhula neuvoo.

Tällä hetkellä ajan koronarokotukseen voivat varata kaikki 35 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat sekä riskiryhmiin kuuluvat yli 16-vuotiaat. Seuraavaksi rokotusajanvarausmahdollisuus avataan 30 vuotta täyttäneille.

Jutun alkua päivitetty ja otsikkoa täsmennetty 1.6.2021 klo 15.33, sen jälkeen kun Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) teki Etelä-Karjalan kokoontumisrajoitusten kumoamispäätöksen.

Kommentoi