Saimaantie katkeaa huomenna miltei kahdeksi kuukaudeksi – jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät alittamaan rautatien myös siltatyön aikana

Siltatyö katkaisee Saimaantien moottoriajoneuvoilta pariksi kuukaudeksi. Väylävirasto

Tiina Mansikka

Saimaantie katkeaa huomenna maanantaina rautatien alikulkusillan kohdalta kahdeksaksi viikoksi.

Moottoriajoneuvoja koskeva katkos kestää miltei elokuun loppuun asti. Liikenne ohjataan tänä aikana kiertotielle, joka kulkee Evakkotien, Teollisuustien ja Veteraanikadun kautta.

Liikennejärjestelyt ovat tarpeen Saimaantien alikulkusillan korjaustöiden takia.

Katkos ei koske kevyttä liikennettä, joka pääsee alittamaan rautatien Saimaantietä pitkin siltatyön ajan.

Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden on kuitenkin oltava työmaan läheisyydessä kulkiessaan erityisen tarkkaavaisia ja noudatettava liikenteenohjausta, Väylävirasto evästää.

Siltatyö on osa Luumäki–Imatra-ratahankkeen kaksoisraideosuuteen kuuluvaa rakennusurakkaa.

Saimaantie on määrä avata ajoneuvoliikenteelle 28. elokuuta.

Kommentoi