Hyvän mielen jouluvastat talkoiltiin hirmuhelteessä

Talkoolaisia löytyy, kun on kaikille sopivaa, yhteistä tekemistä ja hauskaa seuraa, tuumii Raija Ylä-Jussila (alarivissä vasemmalla). Hänen vieressään istumassa Leena Frosti, Raija Karhu ja Veikko Frosti sekä takana seisomassa Eeva Kykkänen (vas.), Esko Laurila, Marja Hyvättinen, Aune Laurila, Hannu Hyvättinen ja Pekka Karhu. Marjo Reponen

Kalle Virta

– ”Käy lämmin henkäys kesäsäässä!” voisi hyvin olla näiden talkoiden teemalaulu, puuskahtaa talkoolainen.

Lämpömittari on kiivennyt 32 asteeseen. Auringon polte tuntuu kovemmalta kuin joulusaunan lempeä löyly.

Joutsenon Kehitysvammaisten tukiyhdistys on myynyt torilla vastoja juhannus- ja joulusaunoihin aiemminkin. Tänä kesänä vastoja on kuitenkin syntynyt talkoolaisten käsissä ennätysmäärät.

– Joku torilla sanoi, että tarjotkaa ihmeessä näin hyviä vastoja paikallisiin kauppoihin. No, minä soitin pariin liikkeeseen Joutsenoon ja Lappeenrantaan, ja tuloksena oli 540 vastan tilaukset. Kolmanteen kauppaan en sitten enää uskaltanutkaan soittaa, virnistää tukiyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Hyvättinen.

– Jotenkin tuli kuitenkin sellainen olo, että kyllä meitä talkoolaisia löytyy sen verran, että tilaukset saadaan kunnialla hoidettua – ja löytyihän niitä, Hyvättinen myhäilee tyytyväisenä.

Talkoita on pidetty juhannusviikolta alkaen. Viimeiset vastat saatiin tehtyä heinäkuun puolivälissä.

Me olemmekin jo monta päivää ”saunoneet” heinäkuun helteissä vastoja tehdessä.

Hannu Hyvättinen

Talkoissa on ollut mukana parikymmentä eri henkilöä, joista osa on ollut myös ihan uusia ihmisiä tukiyhdistyksen toiminnassa.

– Kyllä talkoolaisia näköjään löytyy, kun on kaikille sopivaa, yhteistä tekemistä ja hauskaa seuraa. Ei tarvitse kuin rohkeasti kysyä kaveria mukaan, iloitsee tukiyhdistyksen sihteeri Raija Ylä-Jussila.

Vastat ovat hyvän mielen jouluvastoja: joulusaunaan saa niistä ihanan tuoksun, ja vastoista saaduilla tuloilla järjestetään harrastus- ja virkistystoimintaa kehitysvammaisille ihmisille. Vastominen tekee siis hyvää tuplasti!

– Kovin moni kehitysvammaisista ei pysty itse järjestämään tekemistä vapaa-ajalleen. Vastarahoilla voidaan organisoida nyt muutakin kuin pyöräretkiä. Esimerkiksi kesäretki on monelle vuoden odotetuin juttu, Hyvättinen tietää.

Vastojen tekeminen on ollut monelle talkoolaiselle kivaa vaihtelua korona-aikaan.

– Talkoot ovat olleet tosi kivoja, kun on yhdessä vietetty aikaa ulkosalla ja samalla vaihdettu kuulumisia. Eihän tässä olla koronan takia paljon ketään muuten kohdattukaan pitkään aikaan, talkoissa mukana ollut Risto Ahvonen toteaa.

Kaikki 540 vastaa on pakastettu, ja ne tulevat saataville kauppoihin syksyn mittaan.

– Toivotamme hyvän mielen joulusaunoja vastan ostajille. Me olemmekin jo monta päivää ”saunoneet” heinäkuun helteissä vastoja tehdessä, Hyvättinen huikkaa iloisesti.

Mikä?

Joutsenon Kehitys-vammaisten tukiyhdistys ry

Järjestää harrastus- ja virkistystoimintaa kehitysvammaisille ja heidän läheisilleen sekä auttaa heitä edunvalvonta-asioissa.

Jäseniä lähes 100.

Täyttää 50 vuotta vuonna 2022.

Kuuluu valtakunnalliseen Kehitysvammaisten tukiliittoon.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka