Maasotakoulu järjestää vapaaehtoisen harjoituksen eteläkarjalaisille reserviläisille Vesikkolassa ja Taipalsaarella tänä viikonloppuna.
Perjantaista sunnuntaihin kestävään harjoitukseen osallistuu puolensataa siihen kutsuttua reserviläistä.
– Alueella liikkuu harjoituksen aikana sotilaita ja sotilasajoneuvoja. Joukot liikkuvat alueen tiestöllä kevyellä maastohenkilöautokalustolla, joten harjoituksesta ei arvioida syntyvän merkittävää haittaa muulle liikenteelle, sanoo harjoituksen johtaja, majuri Pekka Rytkölä Maasotakoulusta.
– Ampumisesta saattaa kuulua hetkellisesti ääniä lauantain ja sunnuntain aamupäivän aikana, mutta haitta on arvioitu vähäiseksi. Harjoituksesta ei aiheudu vaaraa harjoitukseen kuulumattomille henkilöille tai eläimille, Rytkölä kertoo Maasotakoulun tiedotteessa.
Teemana harjoituksessa on jääkärijoukkueen hajautettu taistelu komppanian osana. Reserviläisiä koulutetaan hajautetun taistelun suunnitteluun ja simulaattorikouluttajan tehtävään.
Vesikkolassa toteutettavassa simulaattoriharjoituksessa käytetään aseeseen kiinnitettäviä lähettimiä, kypärään liitettäviä prismoja sekä simulaattoriliivejä, joiden avulla taistelija saa tiedon muun muassa osumista ja mahdollisesta ”haavoittumisesta”.
Niin sanottu kasi-järjestelmä tallentaa harjoituksen tapahtumat, laukaukset, osumat ja taistelijoiden liikkeet. Tapahtumat käydään läpi harjoituksen jälkeen yhdessä koulutettavien kanssa.
Puolustusvoimien vapaaehtoinen harjoitus on nimensä mukaisesti reserviläiselle vapaaehtoinen. Kertausharjoitukset ovat pakollisia, ja niistä voi hakea vapautusta vain painavasta syystä.
Maasotakoulu järjestää sekä vapaaehtoisia harjoituksia että kertausharjoituksia reserviläisille muutamia kymmeniä kertoja vuodessa.