STT: Lauantain koronalukujen raportoinnissa ongelmia, THL:n mukaan tiedot täydentyvät sunnuntaina

Lauantaina todettujen uusien tautitapausten oli määrä päivittyä THL:n koronakarttaan kello 12. Kai Skyttä

Kalle Sipiläinen

Suomessa lauantaina raportoitavien uusien koronatartuntojen määrää ei välttämättä saada päivän aikana ilmoitettua, kertoo STT.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho kertoo STT:lle, että tiedot täydentyvät sunnuntaina.

Yrttiahon mukaan kyseessä on samantyyppinen tilanne kuin viikko sitten, jolloin lauantaina ilmoitettu uusien tartuntojen määrä oli virheellisen pieni.

THL:n järjestelmän laskenta-ajo oli tuolloin myöhästynyt.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka