Epidemia edelleen leviämisvaiheessa – koronatautia esiintyy rokottamattomissa perheissä

Kolmatta rokoteannosta suositellaan niille, joiden immuunivaste on heikentynyt ja jotka ovat saaneet kaksi rokotetta 3-4 viikon välein. Marita Itävuori

Epidemia on Etelä-Karjalassa leviämisvaiheessa. Etätyö- ja kasvomaskisuositus sekä suositukset riskiryhmien suojaamiseksi ovat voimassa. Nyt sairastuvat nuoret ja rokottamattomat.

Kolmas koronarokotus annetaan 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunivaste on taudin tai sen hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut. Sen voi saada, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta.

Kolmannen annoksen antamista suositellaan myös niille, jotka ovat saaneet rokotteen 3–4 viikon välillä.

Varovaisuuden vuoksi alle 30-vuotiaille miehille kolmatta rokotusta ei suositella. Tämä ei koske niitä, joilla on voimakas immuunipuutos. mRNA-rokotteen saaneilla on hyvin harvinaisena haittavaikutuksena raportoitu myokardiitteja ja perikardiitteja, mutta vielä ei tiedetä, liittyykö tämä kolmansiin rokoteannoksiin.

Alle 12-vuotias suositellaan vietäväksi koronavirustestiin, jos hänellä on oireita ja hänen tiedetään altistuneen varmistetulle koronatapaukselle edeltävän kahden viikon aikana tai jos perheessä on rokottamattomia yli 16-vuotiaita tai sellaisia, joiden immuunisuoja koronaa vastaan on puutteellinen.

Testiin tulisi mennä myös, jos lääkäri arvioi sen tarpeelliseksi.

Eksoten alueen kokoontumisrajoitukset kumottiin viime viikolla. AVIn päätöksen myötä Lappeenrannan kaupungin palveluissa ei ole enää voimassa henkilömäärärajoituksia.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka