Aholan kesäteatteri valmistelee komediaa tammikuulle. Sen ohjaa Ville Lamberg, joka tässä arkistokuvassa on Soili Kukkosen kanssa näytelmän Älä pukeudu päivälliselle harjoituksissa. Sari Pullinen

Aholan teatterissa näytellään jälleen tammikuussa – komedia Pusi pusi tuo iloa koronasynkkyyteen

Sari Pullinen

Aholan nuorisoseura on koronatauon jälkeen päässyt harjoittelemaan näytelmää Pusi Pusi, joka tulee ensi-iltaan 8. tammikuuta. Esityksiä on tammi–helmikuussa Aholan nuorisoseurantalon sisätiloissa.

Komedian on käsikirjoittanut Reijo Honkonen ja ohjannut Ville Lamberg.

Rooleissa ovat Anne Suomalainen, Matti Tiainen ja Suvi-Sisko Tiainen.

Ville Lamberg kertoo, että Aholan teatteri etsii talviesityksiinsä yleensä draamaa, mutta koska sellaista ei nyt löytynyt, mennään tällä kertaa komedialla.

– Näinä synkkinä aikoina haluttiin tuottaa katsojille iloa, Lamberg sanoo.

Nuorisoseuran toimintasuunnitelmaan on merkitty ensi kesäksi kesäteatteria, mutta päätöksiä sen toteuttamisesta tehdään myöhemmin. Viime kesänä Aholassa ei ollut kesäteatteriesitystä.

– Niin monia vuosia on tehty, että huilikin oli toisaalta hyvä. Ollaan talkoilla kunnostettu taloa ja katsomoa, Lamberg kertoo.

Etusivulla nyt