Adola alkaa rakentaa valokuituverkkoa Joutsenoon ensi keväänä – suunnitelmat vahvistetaan ensi kuussa

Adola Oy eli Täyskuitu on ilmoittanut aloittavansa valokuituverkon rakentamisen todennäköisesti ensi keväänä Joutsenossa. Lukas Pearsall

Sari Pullinen

Adola Oy tiedottaa aloittavansa valokuituverkon rakennustyöt Joutsenossa ensi keväänä. Erittäin suurella todennäköisyydellä vuonna 2022 rakennetaan verkkoa Tyrmiselle ja Hongistoon ja suurella todennäköisyydellä myös Kuutostien eteläpuolelle Putkinotkosta Asevelikylään ja Lintukankaalle.

Lampikangas on vuorossa todennäköisesti vuonna 2023.

Yhtiön markkinoitibrändi on Täyskuitu. Sen toimitusjohtaja Tommi Linna sanoo, että on aivan ennenkuulumatonta päästä sellaisiin tilaajamääriin, joita he ovat nyt saaneet vajaassa kuukaudessa.

Parhaillaan on käynnissä suunnittelutyö, ja joulukuussa yhtiö vahvistaa ensimmäiset rakentamisalueensa. Rakentaminen alkaa alueilta, joissa on tehty eniten ennakkotilauksia.

Kaikkiaan Lappeenrannasta on kiinnostunut kymmenkunta alan yritystä.

Kommentoi