Pohjavesialueet on määritelty uudelleen – Ukonhaudan aluetta ovat nyt myös Kurkikangas, Lapinsuo ja Arposenniemi

Juuri tehdyssä tarkistuksessa ja uudelleenluokittelussa Joutsenon Ukonhaudan pohjavesialuetta laajennettiin niin, että siihen lasketaan nyt kolme luokituksesta aiemmin poistettua pohjavesialuetta eli Kurkikangas, Lapinsuo ja Arposenniemi. Joutsenonkankaan pohjavesialueeseen liitettiin aiemmin luokituksesta poistettu Pykälämäki.

Muita Joutsenon pohjavesialueita ovat Tiuruniemi, Leppäsmäki, Hänränojankangas, Ravattila–Nevala ja Jänhiälä.

Kaakkois-Suomen merkittävimmät pohjavesivarat sijoittuvat ensimmäisen ja toisen Salpausselän reunamuodostumiin. Ne ovat syntyneet viime jääkaudella, jäätikön perääntymisvaiheessa sen reunoille.

Esimerkiksi lähteiköille ja lähdesoille pohjavesi on elintärkeä. Merkittäviä pohjavedestä riippuvaisia luontokohteita on Joutsenossa eniten Joutsenonkankaalla.

Uudessa pohjavesialueluokituksessa merkittäviä pohjavesivaikutteisia luontokohteita ylläpitävät pohjavesialueet saavat arvokkaista ekosysteemeistä kertovan E-merkinnän.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka