Tiurun katolta varastettu kupari on määrä korvata huovalla: "Kattoremontti maksaa arviolta muutaman kymmenen tuhatta euroa"

Tiurun sairaalan katolta varastettu kupari on tarkoitus korvata huopakatteella. Kai Skyttä

Tiina Mansikka

Tiurun entisen sairaalan vesikatolta varastettu kuparikate on tarkoitus korvata huopakatteella, kertoo Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan toimitusjohtaja, Lappeenrannan Toimitilat Oy:n (LATO) toimitilajohtaja Katri Tolvanen.

– Kattoremontti maksaa arviolta muutaman kymmenen tuhatta euroa.

Tyhjillään ja kylmillään jo vuosia olleen rakennuksen katolta on varastettu viime kesän ja syksyn aikana useita satoja neliömetrejä kuparipeltiä, mikä on merkittävä osa koko katon pinta-alasta.

Kaakkois-Suomen poliisi kertoi marraskuussa tutkivansa tekoa törkeänä varkautena. Poliisilla perjantaina 17. joulukuuta ollut tutkinnan edistymisestä uutta kerrottavaa. Tolvasen mukaan kuparia ei viime aikoina ole varastettu enää lisää.

Kaupunki omistaa Tiurun sairaalan omistavan kiinteistöyhtiön osakkeista 68,85 prosenttia. Loput omistaa Holiday Club Resorts Oy.

Kaupungin ensi vuoden talousarviossa Seniori-Saimaan arvioidaan tarvitsevan rahoitusta noin 140 000 euroa, josta kaupungin osuus on noin 96 000 euroa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka