Kilpavene kaatui Saimaalla Joutsenossa Jänhiälän edustalla tiistaina. Hälytys vesiliikenneonnettomuudesta tuli kello 14.44.
Päivystävä palomestari Yrjö Saastamoinen kertoi ennen puoli neljää, että aluksessa oli kaksi henkilöä. Altistuneita oltiin tuolloin tuomassa rantaan; toinen oli autettu paikalle saapuneeseen siviiliveneeseen.
Toinen kilpaveneellä liikkuneista loukkaantui tilanteessa. Pelastuslaitoksen tiedotteesta selviää, että hänen vammansa ovat verraten vakavia.
Suomen meripelastusseura Etelä-Saimaan alus hinaa kaatuneen aluksen rantaan.
Paikalle oli hälytetty pelastushenkilöstöä Imatran paloasemalta sekä lisäksi poliisipartio ja kaksi ambulanssia.