Joutsenolaisen Lotta-Lisa Pulkkisen kokoamasta Joutsenon harrastekatalogista löytyvät tiedot Joutsenon alueen lasten ja nuorten harrastuksista. Vihkonen innostaa myös omatoimiseen harrastamiseen.
Pulkkinen haluaa auttaa lapset harrastusten pariin ja joutsenolaiset ylipäätään liikkumaan ja elämään terveelistä ja onnellista elämää. Lapsena aloitettu liikuntaharrastus jatkuu usein aikuisenakin.
– Lähdin tekemään katalogia, koska harrastuksia ei ole kootusti missään, vaan tietoja piti kaivella eri paikoista. Harrastuksia löytyy Joutsenosta aika hyvin, ja uuttakin on tullut, kuten Lappeenranan Seals basket -koripalloseura, Pulkkinen sanoo.
Erityisesti puuttuu harrastuksia pienille päiväkoti-ikäisille lapsille sekä sellaista, mitä perheet voisivat harrastaa yhdessä.
– Koululaisille on harrastuksia jonkin verran, mutta pääasiassa joutuu ajelemaan kaupunkeihin, niin kuin esimerkiksi tanssi- tai jääkiekkoharrastukseen. Joissain harrastuksissa taas ryhmiä ei ole tai ne ovat täynnä, Pulkkinen kertoo.
Pulkkinen toteaa, että Lappeenrantaan ja Imatralle kulkevat harrastuksiin ne, joiden perheellä on mahdollisuus ylläpitää autoa. Ne, joilla omaa autoa ei ole, joutuvat jättämään kauempana olevat harrastukset välistä.
Katalogia on painettu 180 kappaletta. Sitä on jaettu kaikille joutsenolaisille ykkösluokkalaisille ja kaikkien joutsenolaiskoulujen käytäville ja ilmoitustauluille, Joutsenohallille, kirjastoon sekä kaikkiin joutsenolaisiin päiväkoteihin.
Katalogeja jaetaan myös K-Supermarket Piranassa.
Yhden naisen hyväntekeväisyysprojektissa ovat mukana myös K-Supermarket Piranan kauppias, Kaakkois-Suomen LähiTapiola sekä Joutsenon Lions Club.
– Mitä useampi lapsi tai nuori saadaan harrastusten pariin, sitä useamman kohdalla voidaan vaikuttaa syrjäytymisen ehkäisyyn. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin miljoona euroa, Pulkkinen sanoo.