Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuolleet | Mari Kiukas työskenteli 34 vuotta televisiotoimittajana ja palasi eläkkeelle jäätyään Kiukkaan kylään Joutsenoon

Ylen televisiotoimittajana työuransa tehnyt Mari Kiukas (oik. Anna Marjatta Kiukas) kuoli nopeasti levinneen syövän uuvuttamana 11. joulukuuta 2022 Lappeenrannassa, Armilan sairaalassa. Kiukas oli syntynyt Joutsenossa 10.2.1950.

Mari Kiukas ehti työskennellä Tohlopissa ja Pasilassa yhteensä 34 vuotta. Viimeiset Yle-vuotensa hän tuotti Kuningaskuluttaja-ohjelmaa, mutta hänet muistetaan etenkin Ajankohtaisen kakkosen pitkäaikaisena erikoistoimittajana ja juontajana.

Politiikkaan perehtynyt journalisti teki ohjelmaan 90-luvulla myös terävää poliittista satiiria A2:n Politbyroon komissaarin roolissa.

Mari Kiukas opiskeli ylioppilaaksi päästyään kasvatustieteitä Helsingin yliopistossa. Noina vuosina hän osallistui aktiivisti keskustalaiseen opiskelijapolitiikkaan, ja oli myös vuoden 1972 eduskuntavaaleissa puolueen ehdokkaana Kymen läänin vaalipiirissä. Nuori joutsenolainen sai vaaleissa 954 ääntä. Toimittajaurallaan hän ei enää osallistunut poliittiseen toimintaan.

Kymmenienkään vuosien asuminen Tampereella ja Helsingissä ei koskaan vienyt Mari Kiukkaan puheenparresta Etelä-Karjalan murretta. Ennemmin hän tartutti mien ja sien työkavereihinsa. Marin kanssa työskennelleet muistavatkin nopeasti singonneen huudahduksen: “Mie tiiän!” - oli kyse toimituksen päiväkahvien tietokilpailuhetkestä tai uutistapahtumiin liittyvästä taustatiedosta.

Eläkkeelle jäätyään Mari palasi takaisin synnyinseudulleen Kiukkaan kylään Joutsenossa. Sinne saapui loma-aikoina myös Marin ekonomistitytär tanskalais-suomalaisen perheensä kanssa.

Kielitaitoinen isoäiti puolestaan matkusteli Kiukkaanmäeltä rakkaiden vunukoiden eli lastenlastensa luokse eri puolille maailmaa.

Paluumuuttajana Mari Kiukas etsiytyi nopeasti mukaan Pätilän marttoihin sekä Joutsenon seurakunnan toimintaan. Innokas ruuanlaittaja auttoi myös turvapaikanhakijoita kotoutumaan paikalliseen arkeen yhdessä kokkaamalla.

Inkeriläisen pakolaisen jälkeläisenä Mari Kiukas ei koskaan unohtanut äitinsä perheen pitkiä kokemuksia Kansainliiton antaman Nansen-passin eli pakolaisten henkilötodistuksen varassa.

Mari oli heimoihminen, ja inkeriläisyys oli aina merkittävä osa häntä, kuten karjalaisuuskin.

Kirjoittaja on Mari Kiukkaan läheinen ystävä ja entinen A2-kollega.