Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kemiran Joutsenon tehtaan ja Imatran terästehtaan välisen vetyputken edistämiseen 9,5 miljoonaa euroa EU-rahaa

Kemiran Joutsenon tehtaalla syntyvän vedyn siirtäminen Gasgridin putkea pitkin Ovakon Imatran terästehtaalle on askeleen lähempänä toteutumistaan.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on myöntänyt Suomen ensimmäisen vedyn siirtoverkkohankkeen suunnitteluun ja mahdolliseen rakentamiseen 9,5 miljoonaa euroa EU:n energiainvestointitukea.

– Hankkeen avulla selvitämme mahdollisuuksia luoda skaalautuva ja monistettava malli vedyn putki-infrastruktuurille. Lisäksi tarkoituksena on testata ja ottaa käyttöön teknisiä ja kaupallisia ratkaisuja, johtaja Sara Kärki Gasgrid Finland Oy:stä kertoo yhtiön lehdistötiedotteessa.

Kemira näkee vetyputkihankkeen tärkeänä alueellisen vetyklusterin kehityksen kannalta.

– Kemiran Joutsenon tehtaalla vetyä syntyy sivutuotteena kloraatinvalmistuksen yhteydessä. Toimiva siirtoinfrastruktuuri mahdollistaa vedyn tehokkaat toimitukset ja luo synergiaetuja ja kasvuedellytyksiä vedyn jatkojalostukselle, Kemiran Joutsenon tehtaanjohtaja Janne Tynninen sanoo Gasgridin tiedotteessa.

– Uuden teknologian hyödyntäminen ja mahdollisuus vedyn käyttöön polttoaineena tulevaisuudessa tukevat Ovakon tavoitteita hiilipäästöjemme nollaamiseksi, rahoituspäätöstä kommentoi puolestaan Ovako Imatra Oy Ab:n tehtaanjohtaja Klaus Enwald.