Metsäinsinööri Mikko Tynkkynen kutsuttiin viimeiseen iltahuutoon 27.1.2023. Hän syntyi 14.2.1925 Hiitolassa, rajan taakse jääneessä Karjalassa. Lapsuutta varjosti veterinkuljettajaisän kuolema Mikon ollessa vain muutaman vuoden ikäinen. Kun talvisota alkoi, Mikko oli Käkisalmen lyseon neljäsluokkalainen.
Hiitolan asemakylä oli kovien pommitusten kohteena, ja evakkoon piti lähteä. Mikon kotitalokin vaurioitui korjauskelvottomaksi. Aluksi siirryttiin suvun vanhoille sijoille Punkaharjulle ja myöhemmin sukulaisten luo Nokialle.
Nokialla Mikko kävi keskikoulun loppuun, ja isänmaa kutsui talvella 1943, kun Mikko astui vapaaehtoisena palvelukseen. Koulutuskeskusvaiheen jälkeen seurasi komennus Viipuriin esikuntatehtäviin.
Mikko ehti osallistua myös linnoitustöihin legendaarisen talvisodan Taipaleenjoen maastossa ja Kuuterselässä. Rintamapalvelus alkoi kevään korvalla 1944 JR 6:n riveissä.
Rykmentin asemat olivat vanhan rajan tuntumassa, ja Neuvostoliiton suurhyökkäys oli rankka tulikaste nuorelle miehelle. Miehiä kaatui viereltä, muun muassa kolme Mikon joukkueenjohtajaa.
Taistellen vetäydyttiin Viipuriin, ja taistelut jatkuivat Viipurinlahden saarilla.
Rauhan tultua Mikko opiskeli metsäalaa Kurun Metsäopistossa ja perusti perheen. Nokialla ollessa syntyi kaksi poikaa. Sitten elämä vei Leppävirralle: työnantajaksi tuli Hackman, jonka palveluksessa Mikko oli työuransa loppuun. Mikko toimi muun muassa ostoesimiehenä. Leppävirralla perhe kasvoi vielä tyttärellä.
Puumalassa avautui Suur-Saimaan piirin piiriesimiehen paikka. 1960-luvun loppupuolella seurasi siirto toiminnan kannata logistisesti paremmalle paikalle Joutsenoon, jossa Mikko toimi eläköitymiseensä asti.
Työ vei toisinaan myös piirin ulkopuolelle, sillä vastuisiin kuului vientipuutavaran laivauksen valvonta, jota tehtiin lähisatamien lisäksi Porissa ja Oulussa.
Jos Mikko oli etulinjan taistelija sodassa, etulinjassa hän toimi myös työurallaan. Metsäsektorin varaanhan Suomen sodanjälkeinen vaurastuminen, alkaen sotakorvausten maksusta, paljossa on rakentunut.
Mikko oli tärkeä rengas ketjussa, joka turvasi teollisuuden puuhuollon.
Mikolla oli kaksi harrastusta yli muiden: valokuvaus ja musiikki. Leppävirralla ollessaan hän hoiti viraapelityönään koulukuvauksiakin, kuvasi ja kehitti. Haitari kulki mukana jo rintamalla, ja täällä Joutsenossa hän kuului yhtyeeseen, jonka neljästä miehestä kolme oli rintamaveteraania.
Hän oli myös kuoromies, ja velipoika Mauno johti kuoroa. Mainittava on myös urheilu: todisteena ovat useat armeija-ajan kunniakirjat muun muassa uinnista ja ampumahiihdosta.
Mikko toimi aktiivisesti veteraanijärjestöissä. Hän oli seitsemän vuotta Joutsenon Rintamaveteraanien puheenjohtajana ja Sotiemme Joutsenon Veteraanien hallituksen jäsen yhdistyksen perustamisesta lähtien.
Ainakin metsäalan ihmisille sana ylispuu on tuttu. Sillä tarkoitetaan muita kookkaampaa tai muuten merkittävää puuta. Niitä ei kasva joka metsässä, ja niitä katsotaan kunnioittaen.
Mikko oli tällainen ylispuu. Muistamme lämmöllä Mikkoa – jämerää, tarmokasta, huumorintajuista, vieraanvaraista karjalaista miestä.
Kirjoittaja on Joutsenon Rintamaveteraanien puheenjohtaja.