Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Menovinkit | Kirkossa soi gospel, savusaunat aloittivat jo kesäkauden ja Hinkan saunatkin avautuvat perjantaina

Valkamarantaan pääsee saunomaan kesäkuun 2. päivästä lähtien.

Joutsenon Gospelkuoro konsertoi huomenna keskiviikkona 10. toukokuuta Joutsenon kirkossa kello 19.

Keskiviikkona myös Ahvenlammen yleiset saunat lämpiävät viimeistä kertaa tänä keväänä. Ne ovat auki tiistaina ja keskiviikkona kello 17–20.

Kesäkaudella ne toimivat ainoastaan tilaussaunoina.

Saimaan saunaseura aloitti savusaunakauden Hinkanrannassa eilen maanantaina. Tänään tiistaina 9. toukokuuta sauna on lämpimänä miehille kello 17.30–21.

Kellonaika on sama myös maanantaisilla savusaunan sekavuoroilla sekä ensi tiistain 16. toukokuuta naisten vuorolla. Tiistaisin vuorottelevat naisten ja miesten vuorot.

Hinkan saunat avautuvat uuteen kesäkauteen perjantaina 12. toukokuuta kello 15. Yleiset saunat ovat lämpiminä tiistaista sunnuntaihin kello 15–21.

Valkamarannan sauna Korvenkylässä avautuu 2. kesäkuuta entisin aukioloajoin.

Joutsenon Kullervon Liikkuva Joutseno -tapahtumassa on luvassa liikuntatapahtumia pitkin kesää.

Tällä viikolla torstaina 11. toukokuuta pelataan kuntokoripalloa Joutsenon koulun liikuntasalissa kello 19, lauantaina 13. toukokuuta pyöräillään, maanantaina 15. toukokuuta on harrastesalibandya Joutsenohallilla kello 19.30 ja tiistaina 16. toukokuuta porrastreeni urheilukeskuksessa kello 18.

Keskiviikkona 17. toukokuuta on kuntosuunnistusta Ahvenlammella kello 17, torstaipolkaisu lähtee helatorstai-iltana 18. toukokuuta kello 18 vesitornilta. Lauantaina 20. toukokuuta vaelletaan Myllymäessä kello 9 alkaen.