Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi epäilee neljää imatralaismiestä Joutsenon taposta – Kaksi epäiltyä on edelleen karkuteillä

Poliisi epäilee neljää imatralaismiestä taposta ja törkeästä ryöstöstä Joutsenon henkirikoksessa. Kaksi epäiltyä on edelleen tavoittamatta, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo.

Uhri on tunnistettu vuonna 1996 syntyneeksi lappeenrantalaiseksi mieheksi.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että henkirikos tapahtui torstain ja perjantain välisenä yönä kello yhden jälkeen Joutsenon leipomon alueella. Uhriin oli kohdistettu voimakasta väkivaltaa ja anastettu hänen omaisuuttaan. Tästä syystä tekoa tutkintaan tapon lisäksi törkeänä ryöstönä.

Uhrissa ei ole ollut ampuma- tai teräaseen aiheuttamia jälkiä. Vielä ei kuitenkaan ole tiedossa, onko henkirikoksessa käytetty lyömäasetta tai muuta kättä pidempää. Tielisen mukaan oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa voidaan saada asiaan lisää tietoa.

Tielisen mukaan tapaamispaikka leipomon pihalla on valikoitunut ilmeisesti sattumalta.

Teosta epäillään neljää imatralaista 80–90-luvulla syntynyttä miestä. Kaksi epäillyistä on otettu kiinni viikonlopun aikana ja heitä esitetään vangittavaksi.

Imatralaismiehet ovat kaveriporukka, joka on jäänyt kiinni rikoksista aikaisemminkin, mutta ketään heistä ei ole aikaisemmin epäilty yhtä vakavasta väkivaltarikoksesta kuin Joutsenon tapauksessa.

Tielisen mukaan uhri tunsi tekijöitä "jossain määrin", mutta tiedossa ei ole, tunsiko hän kaikki epäillyt.

– Se on selvinnyt, että uhri oli itse mennyt leipomolle tapaamiseen. Häntä ei esimerkiksi pahoinpidelty muualla ja tuotu sitten surmapaikalle, Tielinen kertoo.

Syytä tai motiivia henkirikokselle ei vielä tiedetä.

– Mikä johti väkivaltaan, siitä ei ole varmuutta.

Poliisi ei vielä kerro, millä tai miten tapaamiseen leipomon pihalle on tultu tai mitä omaisuutta uhrilta on anastettu. Poliisilla on käsitys tapahtumien kulusta, mutta sitä ei vielä avata.

Poliisi pyytää edelleen havaintoja torstain ja perjantain välisenä yönä Joutsenon keskustassa liikkuneesta neljän miehen seurueesta.

Havainnoista pyydetään ilmoittamaan poliisin vihjenumeroon 050 447 9574 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi.