Vuosina 2017–2019 juostiin Myllymäessä Joma Trail Run, jonka korona sittemmin perui. Nyt tapahtumaa kokeillaan uudestaan uudella nimellä Myllymäki Trail Run. Polkujuoksutapahtuma pidetään 16. syyskuuta. Yhtenä kohderyhmänä ovat työyhteisöt. Kevään aikan kohdennetaan markkinoita työpaikoille ja innostetaan näin huolehtimaan työyhteisön kunnosta.
Uutuutena tapahtumassa on alle 12-vuotiaitten kolmen kilometrin lenkki sekä nuorten ottaminen mukaan.
Reitti kiertelee Myllymäen ja Kiukaanlammen maastoissa. Matkat ovat 8,5 kilometriä ja 17 kilometriä, eli pidempi juostaan kahtena 8,5 kilometrin lenkkinä. Kokonaisnousua kertyy 8,5 kilometrin reitille melkein 250 metriä.
Joutsenon Kullervolla on suunnitelmissa järjestää kesän ja syksyn aikana polkujuoksijoille muutama harjoitustapahtuma. Niissä käydään läpi juoksutekniikkaa ja tutustutaan reittiin.