Pasi Poikonen lähetti kuvan palmusunnuntaina kiertämältään peltoladulta. Baana oli edelleen leveä ja hyväkuntoinen.
Samaa kertoo tänään tiistaina päivitetty kaupungin nettisivuilta löytyvä liikuntapaikkojen kunnossapitosivu. Paikoin peltolatu on jäinen, ja koulun päässä on vähän maata näkyvissä.
Keskusurheilukentän ladutkin ovat hyvässä kunnossa, vaikkakin paikoin jäiset. Ahvenlammen ladut ovat välttävät.
– Tietyille laduille vielä pääsee, mutta tällä viikolla vihelletään peli poikki, kertoo Joutsenon liikunta-alueiden vastaava hoitaja Jouko Miettinen.
Hiihtokausi päättyy tänä talvena pääsiäiseen. Tavanomaista on, että ladut sulavat maalis–huhtikuun vaihteessa.
– Nyt on yöpakkasten turvin menty pidemmälle, Miettinen sanoo.
Pasi Poikonen hiihtää yleensä Saimaan kanavan ja Joutsenon Myllymäen välisiä reittejä ja osallistui myös muun muassa Lahdessa Finlandiahiihtoon.
– Tavoittelen 1 500:aa kilometriä. Siitä uupuu vielä 150 kilometriä, Poikonen kertoi tiistaina.
Tiistaiaamuna hän on kiertänyt kotilatuja Partalan kautta Muukkoon.
– Tyyli on perinteinen, koska kansanhiihtoladut eivät luisteluun sovellu ja perinteisessä liikeradat on laajemmat ja suoraviivaisemmat.
Joutsenossa hän pitää erityisesti Kiukkaan kylän painanteita mielenkiintoisimpina hiihtomaastoina, erityisesti pystylaskua kotieläinmetsän kulmalta lohilammikon monttuun.
– Vastaan itse kansanhiihtolatujen kunnosta Karjalaisenkylästä Saimaan kanavalle, joten jos ladut ovat siellä suunnalla huonossa kunnossa, ei voi kuin syyttää itseään.
Viime talvena Poikonen kertoo hiihtämisen päättyneen pääsiäiseen, ja tänä talvena hän veikkaa samaa.
– Pienen Linnamäen juuressa hiihdettiin pojan kanssa vuosi sitten vielä vappukymppi. Pitkät lenkit jatkuvat lumien sulettua metsäjuoksuina Etelä-Karjalan kuntorasteilla, mutta asfalttitietkään eivät ole vieras elementti. Konnunsuon 30 km:n lenkki on hyvä reitti valmistautua Helsingin toukokuun maratonille. Jonkun verran askaretta riittää vuosittain kotitilan metsänhoitotöissä vastapainona toimistotyölle, Poikonen kertoo.