Juha Viertorinnan hoivissa Anolan tallissa on kuusi Volvoa kultaisilta vuosikymmeniltä – ruotsalaismerkin taika säilyy Tänään 6:00
Hautausmaakierroksella saattaa nähdä muistomerkin luodinreiät ja yhdet olympiarenkaat – Kimmo Petrell kertoi Joutsenon hautausmaille haudattujen elämän- ja kuolemantarinoita Eilen 6:00
Miia Malisen ura joutsenolaisessa leipomossa loppui vakavaan tapaturmaan – Monen mutkan kautta hän päätyi Kotkaniemen kahvilan hengettäreksi 25.5.2023 14:00
Kuvanveistäjä Essi Pitkänen sai kokovuotisen työskentelyapurahan Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolta 24.5.2023 18:43
Kolarinlahden vettä voi käyttää saunassa ja kastelussa – uusia öljyhavaintoja ei ole tehty, pelastuslaitos korjaa torjuntavälineistöä pois 24.5.2023 8:22
Pulpilla otettiin vapaaehtoisesti askel kohti liittymispakkoa kunnalliseen vesihuoltoverkostoon – kello alkaa tikittää kaikille, kun alueen muillakin asuntokaduilla viriää liittymistoiveita 24.5.2023 6:00 Punnanlahden jätevedenpumppaamon ylivuotoriskin pienentämiseksi on paljon jo tehtykin mutta saneerauksessa on määrä tehdä vielä lisää: ”Jos kaikesta huolimatta jotain tapahtuu, jätevesi ei pääsisi ensimmäisenä järveen” 25.2.2021 6:08 | Päivitetty 17.5.2023 15:58
Punnanlahden jätevedenpumppaamon ylivuotoriskin pienentämiseksi on paljon jo tehtykin mutta saneerauksessa on määrä tehdä vielä lisää: ”Jos kaikesta huolimatta jotain tapahtuu, jätevesi ei pääsisi ensimmäisenä järveen” 25.2.2021 6:08 | Päivitetty 17.5.2023 15:58
Tiurun sairaalan purulle ja peruskorjaukselle saadaan vihdoin hintalappu, kun "joitakin kymmeniä tuhansia euroja" maksava konsulttityö valmistuu 22.5.2023 6:00 "Tiuru on koko alueen häpeäpilkku" – entisen sairaalan naapurissa asuvaa Marja Virkki-Majavaa surettaa ja suututtaa, ettei funkkisjättiläistä korjata eikä pureta 23.3.2022 6:00 90-luvulla kaatui piippu, kohta menee nurin koko rakennus – iso pala sotia edeltävää rakennusperintöä on katoamassa Tiurusta 10.5.2022 6:00 | Päivitetty 9.6.2022 14:37
"Tiuru on koko alueen häpeäpilkku" – entisen sairaalan naapurissa asuvaa Marja Virkki-Majavaa surettaa ja suututtaa, ettei funkkisjättiläistä korjata eikä pureta 23.3.2022 6:00
90-luvulla kaatui piippu, kohta menee nurin koko rakennus – iso pala sotia edeltävää rakennusperintöä on katoamassa Tiurusta 10.5.2022 6:00 | Päivitetty 9.6.2022 14:37
"Omat vanhemmat eivät enää Ruotsin-vuosien jälkeen tuntuneet omilta", kertoo Kirsti Kutila – onnelliset vuodet sotalapsena loivat vahvan leiman elämään 21.5.2023 6:00
Diplomi-insinöörit ostivat maatilan Joutsenosta hevosten vuoksi – Tiihoset ovat viihtyneet ratsuineen Lipiälässä 22 vuotta 18.5.2023 6:00
Ketjuviesti | Virve Reponen tykkää touhuta hevosten kanssa omalla tallillaan – Tilalla kasvaa myös mansikkaa, ja viljelykiireetkin ovat jo alkaneet 17.5.2023 6:00 Ketjuviesti | Pia Kostiaisesta ei tullutkaan ratsupoliisia, vaan Pikku-Pietarin ravintoloitsija, jolla on jatkuvasti jotain uutta meneillään 10.5.2023 8:30
Ketjuviesti | Pia Kostiaisesta ei tullutkaan ratsupoliisia, vaan Pikku-Pietarin ravintoloitsija, jolla on jatkuvasti jotain uutta meneillään 10.5.2023 8:30
Kevään uudet ylioppilaat Joutsenosta – katso tästä päivittyvä nimilista 16.5.2023 9:43 | Päivitetty 16.5.2023 10:54
Kun maakaasun hinta pomppasi, Lampikankaalla ei jääty tuleen makaamaan – Jukka Hirven koti ja iso osa Kopsantien muista omakotitaloista lämpenee pian kaukolämmöllä 16.5.2023 6:00 Korvenkylän koulun päälämmönlähde vaihtuu, mutta muutos ei avaa alueen kotitalouksille yhteistä tietä ulos maakaasusta – Katso tästä, mitkä yritykset urakoivat uuden koulun 20.4.2023 10:00 | Päivitetty 20.4.2023 11:04 Tiurun lämpölaitosta ei rakennetakaan, sen sijaan Lappeenranta ostaa Rauhaan kaukolämpöä Imatralta – Kemiran ylijäämävedylle mietitään jo korvaajaa 10.4.2023 6:00
Korvenkylän koulun päälämmönlähde vaihtuu, mutta muutos ei avaa alueen kotitalouksille yhteistä tietä ulos maakaasusta – Katso tästä, mitkä yritykset urakoivat uuden koulun 20.4.2023 10:00 | Päivitetty 20.4.2023 11:04
Tiurun lämpölaitosta ei rakennetakaan, sen sijaan Lappeenranta ostaa Rauhaan kaukolämpöä Imatralta – Kemiran ylijäämävedylle mietitään jo korvaajaa 10.4.2023 6:00
Jos seinät voisivat puhua, olisi 60-vuotiaalla Luhtikammarilla paljon tarinoita kerrottavanaan – Jonna Takki lupaa tarjota synttärikahvit tämän vuoden aikana 14.5.2023 6:00
Sota teki Martta-äidistä myymälänhoitajan – Liisa Puskan isä Veikko Tahvola joutui rintamalle pian liikkuvaisen perheen muutettua Joutsenoon 13.5.2023 6:00
Jalkapallo | Kultsu väsytti fyysisesti vahvat lemiläiset ensimmäisessä Kolmosen kotipelissään – voitto tuli puhtaasti 3–0 12.5.2023 11:00
Konnunsuolle kaavailtu 300 hehtaarin aurinkovoimala on niin syrjässä, ettei se tarvitse yva-menettelyä 12.5.2023 6:00
Jänhiälä aloittaa maakunnan lavatanssikauden torstaina – Tanssit ovat yhä suosittuja, ja nuortakin väkeä näkyy joukossa 11.5.2023 10:30
Ketjuviesti | Pia Kostiaisesta ei tullutkaan ratsupoliisia, vaan Pikku-Pietarin ravintoloitsija, jolla on jatkuvasti jotain uutta meneillään 10.5.2023 8:30 Ketjuviesti | Korvenkyläläinen Nina Rönty lataa akkuja sähköpyörän selässä: "Koskaan ei tiedä, millainen puhelu sieltä tulee" 2.5.2023 6:00
Ketjuviesti | Korvenkyläläinen Nina Rönty lataa akkuja sähköpyörän selässä: "Koskaan ei tiedä, millainen puhelu sieltä tulee" 2.5.2023 6:00
Joutsenossa ei karkoteta tänä vuonna valkoposkia – "Lintupelto on harkinnassa", sanoo parjalalainen Pasi Parvinen, joka ei ole vielä ehtinyt perehtyä uuteen maataloustukeen 6.5.2023 6:00 Valkoposkien muutto alkoi – Joutsenoon myönnettyjä karkotuslupia voi tarkastella karttapalvelussa 2.5.2022 9:44 Pasi Parvisen tiluksilta saa ensi kertaa tulevana syksynä ampua 15 luonnonsuojelulailla rauhoitettua lintua, joita on jo yksistään Parjalassa nähty levähtämässä ja laiduntamassa tuhansia: "On se jännä, että EU-naapureistamme Ruotsissa ja Virossa valkoposkihanhi on riistalintu" 26.5.2021 6:00
Valkoposkien muutto alkoi – Joutsenoon myönnettyjä karkotuslupia voi tarkastella karttapalvelussa 2.5.2022 9:44
Pasi Parvisen tiluksilta saa ensi kertaa tulevana syksynä ampua 15 luonnonsuojelulailla rauhoitettua lintua, joita on jo yksistään Parjalassa nähty levähtämässä ja laiduntamassa tuhansia: "On se jännä, että EU-naapureistamme Ruotsissa ja Virossa valkoposkihanhi on riistalintu" 26.5.2021 6:00
”Hirmuinen tulipalo, palanut sika, 52 henkeä taivasalla”, kirjoitti Lappeenrannan Uutiset toukokuussa 1886, kun Kiukkaan kylä paloi 5.5.2023 6:00 | Päivitetty 8.5.2023 11:07
Joutseno–Imatra-vetyputken linjaus tarkentuu tänä vuonna, keskustelut maanomistajien kanssa aloitetaan kesällä 2.5.2023 17:35 Tiurun lämpölaitosta ei rakennetakaan, sen sijaan Lappeenranta ostaa Rauhaan kaukolämpöä Imatralta – Kemiran ylijäämävedylle mietitään jo korvaajaa 10.4.2023 6:00 Miksi metanolitehtaan suunniteltu sijoituspaikka vaihtui Joutsenosta Ihalaiseen ja viisi muuta kysymystä vedystä 1.11.2022 6:00
Tiurun lämpölaitosta ei rakennetakaan, sen sijaan Lappeenranta ostaa Rauhaan kaukolämpöä Imatralta – Kemiran ylijäämävedylle mietitään jo korvaajaa 10.4.2023 6:00
Miksi metanolitehtaan suunniteltu sijoituspaikka vaihtui Joutsenosta Ihalaiseen ja viisi muuta kysymystä vedystä 1.11.2022 6:00
Ketjuviesti | Korvenkyläläinen Nina Rönty lataa akkuja sähköpyörän selässä: "Koskaan ei tiedä, millainen puhelu sieltä tulee" 2.5.2023 6:00 Ketjuviesti | Finnairilla elämäntyönsä tehnyt Matti Särkioja lentää lomalle sinivalkoisin siivin ja ajaa kesäisin punaisella brittisportilla 25.4.2023 6:00
Ketjuviesti | Finnairilla elämäntyönsä tehnyt Matti Särkioja lentää lomalle sinivalkoisin siivin ja ajaa kesäisin punaisella brittisportilla 25.4.2023 6:00
Suna Kymäläinen vaati lisää maakauppojen sääntelyä – kansanedustaja puhui Joutsenon vappujuhlassa 1.5.2023 16:25
"Kirkossa ihan täällä Lappeenrannassa on töissä ainakin yksi homo", ja hän on kanttori Toni Pussinen, joka haluaa lopun hengelliselle väkivallalle 29.4.2023 6:00 | Päivitetty 8.5.2023 12:05 Toimittajalta | Joutsenon kirkon urkuparvelta on pitkä matka alttarille 4.5.2023 6:00
Syöpää sairastava joutsenolainen Johanna Turunen käy lenkille, vaikka se vie voimia – Sytostaattihoitojen jälkipäivinä Turunen pitää taluttaa vessaan 28.4.2023 10:05
Pyry-koira on tottunut vaeltaja – Joutsenolainen Taru Liukkonen kokee saavansa luonnosta enemmän irti shelttinsä kanssa kulkiessaan 26.4.2023 14:05
Joutsenoon tulossa vain yksi jäätelökioski tänä vuonna – Kultsua tukenutta kioskia ei saatu kannattamaan 26.4.2023 6:00
Kultsu ja LaPa tasapeliin Kolmosen kauden avausottelussa Lappeenrannassa – keskiviikkona jatkuu Kultsulla Suomen cup raviksen kentällä 24.4.2023 14:00
Lampikankaalla toimiva Taimitarhan päiväkotiyksikkö lakkautetaan elokuun alusta lähtien – syynä lasten määrän vähentyminen 24.4.2023 10:15 | Päivitetty 25.4.2023 9:22 Tuulenpesä menee purkuun – paikkaansa hakenut päivätoiminta ehtii olla tiloissa vuokralla kenties pitkäänkin, ennen kuin myös muita joutsenolaiskohteita koskevat salkkujakomuutokset konkretisoituvat 6.10.2021 12:12
Tuulenpesä menee purkuun – paikkaansa hakenut päivätoiminta ehtii olla tiloissa vuokralla kenties pitkäänkin, ennen kuin myös muita joutsenolaiskohteita koskevat salkkujakomuutokset konkretisoituvat 6.10.2021 12:12
Viime syksynä kapellimestarina debytoinut Maria Itkonen johtaa kaupunginorkesteria keskiviikkona 23.4.2023 8:00
Katso kuvat ja video | Kuluttajat ostavat entistä enemmän sulattaen valmiita pullia, ja leipomo vastasi kysyntään uudella uunilinjastolla 22.4.2023 6:00 | Päivitetty 25.4.2023 17:27
Joutsenolaisen Selim Vainikan arki pyörii fitnessin ehdoilla – seuraava tavoite on mitalisija EM-kisoista Espanjasta 21.4.2023 6:00
Korvenkylän koulun päälämmönlähde vaihtuu, mutta muutos ei avaa alueen kotitalouksille yhteistä tietä ulos maakaasusta – Katso tästä, mitkä yritykset urakoivat uuden koulun 20.4.2023 10:00 | Päivitetty 20.4.2023 11:04 Katso kuvat | Korvenkylän uudessa koulussa neliöt on puristettu minimiin: kirjaston lainaussalin nurkassa tehdään rättikäsitöitä ja liikuntasalin päädyssä ruokaillaan 21.1.2023 6:00 "Koulu jyrää kirjaston yli" sekä Korvenkylässä että Joutsenossa, kokee kaupungin suunnitelmia kritisoiva kirjastonhoitaja Jari Lilja 23.1.2023 6:00
Katso kuvat | Korvenkylän uudessa koulussa neliöt on puristettu minimiin: kirjaston lainaussalin nurkassa tehdään rättikäsitöitä ja liikuntasalin päädyssä ruokaillaan 21.1.2023 6:00
"Koulu jyrää kirjaston yli" sekä Korvenkylässä että Joutsenossa, kokee kaupungin suunnitelmia kritisoiva kirjastonhoitaja Jari Lilja 23.1.2023 6:00
Joutsenolainen rieska on murroksessa: maakunnan ainoa ohralestymylly vaihtoi omistajaa, ja uuden myllärin opettaminen vie aikaa – vaakalaudalla ovat myös muut Talkan jauhot 15.4.2023 6:00 | Päivitetty 20.4.2023 11:45 Arkistosta | Miten joutsenolaista rieskaa leivotaan? Katso Terttu Ahosen vinkit videoilta 3.4.2017 15:30 | Päivitetty 10.2.2023 15:24 Arkistosta | Punaisen kukon nielemä mylly—Rossin myllyn palo muutti maisemaa Kirkonkylällä 22.6.2019 12:44 | Päivitetty 14.4.2023 17:26
Arkistosta | Miten joutsenolaista rieskaa leivotaan? Katso Terttu Ahosen vinkit videoilta 3.4.2017 15:30 | Päivitetty 10.2.2023 15:24
Arkistosta | Punaisen kukon nielemä mylly—Rossin myllyn palo muutti maisemaa Kirkonkylällä 22.6.2019 12:44 | Päivitetty 14.4.2023 17:26
Joutsenon Elementillä vahva kasvun vuosi rakennusteollisuuden suhdannekuopasta huolimatta – Vähähiilisen betonin kehittäminen jatkuu 13.4.2023 14:00
Ilmanlaatu on nyt heikkoa jopa keskellä päivää – Joutsenoon levitettiin pölyä hillitsevää liuosta 12.4.2023 12:40
Tiurun lämpölaitosta ei rakennetakaan, sen sijaan Lappeenranta ostaa Rauhaan kaukolämpöä Imatralta – Kemiran ylijäämävedylle mietitään jo korvaajaa 10.4.2023 6:00 Caprintien kerrostalot vaihtavat maakaasun järvilämpöön – yli 300 000 euron paukku tietää sitä, että uutta kerrostaloa saadaan vielä odottaa Tiuruniemeen 12.4.2023 6:00 Maakaasun hinnannousu ja irtiotto Venäjästä vauhdittavat ympäristösyistä käyntiin polkaistua Rauhan biolämpölaitoshanketta 27.4.2022 6:00 Kemiran tehdasalue Joutsenossa joutui ELYn suurennuslasin alle – maaperään päässyt lipeä sai viranomaisen kiristämään pohjavesiriskien takia otettaan myös voimalaitosyhtiö Advenista: "Korkeimmillaan pH oli 13, kun se on normaalisti noin seitsemän" 10.2.2022 6:00 | Päivitetty 23.5.2023 18:16
Caprintien kerrostalot vaihtavat maakaasun järvilämpöön – yli 300 000 euron paukku tietää sitä, että uutta kerrostaloa saadaan vielä odottaa Tiuruniemeen 12.4.2023 6:00
Maakaasun hinnannousu ja irtiotto Venäjästä vauhdittavat ympäristösyistä käyntiin polkaistua Rauhan biolämpölaitoshanketta 27.4.2022 6:00
Kemiran tehdasalue Joutsenossa joutui ELYn suurennuslasin alle – maaperään päässyt lipeä sai viranomaisen kiristämään pohjavesiriskien takia otettaan myös voimalaitosyhtiö Advenista: "Korkeimmillaan pH oli 13, kun se on normaalisti noin seitsemän" 10.2.2022 6:00 | Päivitetty 23.5.2023 18:16
Räppäävälle Alkemistit-yhtyeelle hyvä meininki on pääasia – biisit valmistuvat yhtyeen jäsenten yhteistyönä, vaikka vain kaksi heistä asuu Joutsenossa 7.4.2023 6:00
Auto- ja rakennusmaalaamo Röyskön tiloja tuhoutui rajussa tulipalossa – "Vahinkojen määrästä en osaa sanoa vielä yhtään", Sami Röyskö kertoo 6.4.2023 8:35 | Päivitetty 6.4.2023 11:30
Joutsenon taidekesä järjestää kesällä elokuvafestivaalin, jossa on 13 eri sarjaa – elokuvanäytökset nähdään Nuijamiehessä 6.4.2023 6:00
Selim Vainikalle SM-kultaa fitnessin juniorisarjoissa – EM-kisat ovat edessä Espanjassa kuukauden kuluttua 4.4.2023 10:05
Joutsenon nuoret äänestäjät kävivät ahkerasti vaaliuurnilla sunnuntaina – Joutsenohalliin muodostui vaalipäivänä juoksuradan mittainen äänestäjien jono 2.4.2023 19:35
Eduskuntavaalien tulospalvelu avautuu sunnuntai-iltana Joutseno-lehden verkkosivuilla 2.4.2023 9:00 | Päivitetty 2.4.2023 21:28
Korvenkylän yleiskaavoitus elää yhä 80-lukua, sillä kymmenen vuotta sorvatusta osayleiskaavasta valitettiin: "Joustava kehitys on paras tae historiallisen arvon säilymiselle" 2.4.2023 6:00 Taajamajunan laituri ja neljä muuta nostoa 2030-luvulle katsovasta Korvenkylän osayleiskaavasta 22.2.2023 6:00 Korvenkylän osayleiskaava menee valtuuston hyväksyttäväksi – viimeinkin, sillä alun perin puhe oli vuodenvaihteesta 2014–15 19.12.2022 6:00
Taajamajunan laituri ja neljä muuta nostoa 2030-luvulle katsovasta Korvenkylän osayleiskaavasta 22.2.2023 6:00
Korvenkylän osayleiskaava menee valtuuston hyväksyttäväksi – viimeinkin, sillä alun perin puhe oli vuodenvaihteesta 2014–15 19.12.2022 6:00
Mari Ravattinen myy liikuntaklubi Treenixin Fit Joutsenon yrittäjälle Simo Pölläselle – Nimi vaihtuu Ole Fit Lappeenrannaksi 31.3.2023 6:00
Joutsenolainen Sari Toikka valittiin seurakuntayhtymän hallintopäälliköksi 30.3.2023 10:12 Sari Toikka jättää luottamushenkilötehtävät tähän kauteen, Mika Puronhaara asettuu uudelleen ehdolle – marraskuisiin seurakuntavaaleihin etsitään paraikaa ehdokkaita 6.9.2022 6:00
Sari Toikka jättää luottamushenkilötehtävät tähän kauteen, Mika Puronhaara asettuu uudelleen ehdolle – marraskuisiin seurakuntavaaleihin etsitään paraikaa ehdokkaita 6.9.2022 6:00
Joutsenolaisista äänesti ennakkoon 3 111 äänioikeutettua – vilkkaimmin äänestivät keskustan ja Honkalahden alueen äänestäjät 29.3.2023 9:20
Joutsenon puolivakinaisen palokunnan ukrainalaisvahvistus Ihor Sudariev haaveilee palomiesurasta, jonka sota katkaisi – ennen pelastajatutkintoa hän opiskelee nuohoojaksi 29.3.2023 6:00 Joutsenossa asuvat ukrainalaiset uskovat parempaan tulevaisuuteen Suomessa – Mikhailo ja Oksana Sudukin seiniä peittävät muistilaput suomen kielen sanoista 20.2.2023 14:00 | Päivitetty 21.2.2023 9:21 Joutsenon sivutoimisen palokunnan lähdöt romahtivat murto-osaan entisestä – pelastuslaitoksen mukaan apu saapuu aiempaa nopeammin sitä tarvitsevalle 24.5.2022 6:00
Joutsenossa asuvat ukrainalaiset uskovat parempaan tulevaisuuteen Suomessa – Mikhailo ja Oksana Sudukin seiniä peittävät muistilaput suomen kielen sanoista 20.2.2023 14:00 | Päivitetty 21.2.2023 9:21
Joutsenon sivutoimisen palokunnan lähdöt romahtivat murto-osaan entisestä – pelastuslaitoksen mukaan apu saapuu aiempaa nopeammin sitä tarvitsevalle 24.5.2022 6:00